Onks täällä ketään?

Lukeeks joku vielä blogeja? Lukeeks joku vielä tätä blogia? Oon kirjottanut tänne viimeks vuonna 2015, aika siistiä. En oo enää tollanen juoppo, tai oisin varmaan jos en olis raskaana. En tiiä. Vois perustaa jonkun perheblogin ja esittää täydellistä elämää.

Haistattelun aika

Tässä minä ja olut. Me ollaan hyviä ystäviä. Etenkin, kun nykyään nähdään yhä harvemmin. Se vahvistaa meitä.

Ei kiinnosta

Tekis vaan mieli maata tässä sohvalla selällään. Vituttaa. Mut ei kiinnosta.

Surrealistista

Näin taas unia. Mut jätettiin tulvivaan kylpyhuoneeseen hukkumaan ja kun pyyhin itkuisia silmiäni, ne pyyhkiytyivät pois kasvoiltani.

Näistä meni vähän kylmät väreet. Ois hienoo kuvailla jotain näin kaunista ja flippiä joskus. Nää ja lisää kuvia: http://www.christophermckenney.com/work

Aikuisuus

Miksi ihmiset ahdistuu aikuisuudesta? Tai iästään? 

Välillä törmää blogiteksteihin tai kuulee kavereilta juttua siitä, että on jotenkin vaikeeta ajatella itteensä aikuisena. Että pitäis käydä töissä, mennä naimisiin, hankkia lapsia ja ottaa lainaa. Ja että joutuu muutenkin olemaan vastuullinen ja hoitaa omia asioitaan. Mikä siinä niin pelottaa? 

Musta tuntuu että jotkut ajattelee tänkin asian niin musta-valkosena. Että aikuisuus olis jotenkin pelkästään tylsä ja huono juttu. Ja että nuoruus menee pilalle jos saa lapsen parikymppisenä. Mä ite en haluu ajatella niin. Oon kihloissa sellasen ihmisen kanssa, joka ei varmasti haluu olla vielä aikuinen. Enkä mäkään haluu. Mut silti me haluttais jo lisää lapsia ja asuntolainaa ja ne helvetin häät. Me ajateltiin olla nuoria ja pitää hauskaa siinä sivussa.

Kellarin ovi

Me istuskeltiin vanhan koulurakennuksen täydessä liikkasalissa näyttämön reunalla mun kavereiden Ipan ja Sinin kanssa. Joka puolelta kuulu innostunutta juttelua illan tulevista tapahtumista ja värilliset valokeilat hajos savukoneen savuun. Fiilis oli vähän niinkun olis ala-asteen discossa, mut me kaikki tiedettiin, että idioottimaisten tanssiliikkeiden sijaan kohta nähtäis joukko Suomen kauneimpia naisia. Me naureskeltiin Ipan kanssa sitä ajatusta, et missikokelaat on tulossa kiertueelle meidän vanhaan kouluun. Vaikka oltiinhan me ennenkin nähty siellä julkkiksia, kuten Niko Kapanen ja Tumppi Varonen, mut silti koko jutussa ei vaan ollut mitään järkee. 

Mitään ei tuntunu tapahtuvan hetkeen joten me päätettiin lähtee tutkimaan paikkoja. Lähettiin kolmisteen alakertaan, pukukopeille päin. Yhessä pukukopissa istu mun vanha tuttu. Se oli tyyppi, josta en ollu koskaan oikeen oppinu tykkäämään, mut oltiin silti tultu aina hyvin toimeen. Nyt sillä oli suu ja leuka veressä. Mä tiesin, et sillä ja sen nykysellä jätkällä oli vähän ollu väkivaltanen suhde, joten mä menin jutteleen sille. Se sano, et se jätkä oli vetäny sitä turpaan ja et jos mä puutun niiden juttuun niin se jätkä tappaa mut paljain käsin. En mä uskonu sitä, vaan kysyin et missä se kusipää on. Se osotti ovee käytävän päässä. Mä tajusin et Ipa ja Sini oli menny just siihen suuntaan, eikä niistä ollu kuulunu hetkeen mitään. Siinä vaiheessa tuntu adrenaliiniryöppy. Mä juoksin ovelle ja riuhtasin sen vauhdilla auki. Siellä oli vaan siivouskomero. Siitä hämmentyneenä avasin viereisen oven, mut sielläkin oli vaan tyhjä huone. Kolmas ovi alko jo vähän kuumottaa. Mä tiesin et sen jätkän oli oltava siellä. Mä raotin oven hitaasti ja katoin sisään. Siellä oli telkkari päällä, ja sohvalla muhun selin istu mies tuijottamassa sitä. Mä sanoin hiljaa moi ja se vastas samoin. Ipa ja Sini ei ollu siellä. Mä vedin oven kiinni perässä, pistin sen lukkoon ja lähin ettiin reittiä pois sieltä. Mä kuulin kun se äijä nous sohvalta ja lähti mun perään. Se mun tuttu huus mulle ja käski oleen ihan vitun nopee, tai se jätkä sais mut kiinni ja tappais mut. Löysin oven portaikkoon ja vedin senkin lukkoon mun perässä. Kuulin rapinaa kun se jätkä tiirikoi mun lukitsemia ovia auki. Rappusten yläpäästä löysin oven joka vei ulos siitä rakennuksesta ja koitin saada sitä auki. Sit tuntu kun aika ois pysähtyny hetkeks. Kuulin edelleen lukkojen rapinaa, mut samalla mun päässä kuulu ääni "cellardoor". Ja sit tajusin että mun on pakko päästä tästä ovesta läpi. Rapina vaan ylty ja just kun olin saamassa sen oven auki, mä sain avattua mun silmät.

Ja sit tajusin et kaikki askeleet ja yltyvä rapina kuulu meiltä kotoo. Oikeesta maailmasta. Tero oli heränny keittään kahvia ja antanu kissoille ruokaa. Ja ne kissat söi niitä vitun nappuloita tosi kuumottavan kuulosesti. Ihanku joku tiirikois lukkoja. Hyi saatana.

Parempaan päin?

Koska aina ei riitä energia angstaamiseen, niin joskus on pakko olla hyvälläkin tuulella. Oon saanu töitä, joten ei muuta kun (raha)hanat auki! Tietenkään en voinu hankkia mitään järkevää työpaikkaa, vaan änkesin itteni McDonald'siin. Jee. Oon kyllä tosi yllättynyt että sain paikan sieltä, koska omasta mielestäni mäkkärityöntekijän ulkoiset ja älylliset kriteerit ei täyty meikäläisessä. Ehkä oon nätimpi ja tyhmempi kun luulen.

Työpaikan saaminen täältä tarkottaa sitä, että me jäädään ainakin vuodeksi vielä Hämeenlinnaan. En tiedä miten tuo toinen meistä selviää, mut me varmaan mennään yhdessä kohta hankkimaan jotakin psyykelääkkeitä. Tai vähintäänkin kolme keissiä viinaa virosta.

Se tarkottaa muuten myös sitä, etten voikkaan olla joka päivä kännissä.